Vihdoinkin vähän untakin takana tämän kaiken jälkeen. Lähes kellon ympäri täydessä horroksessa, josko asiaa osaisi katsoa taas vähän uusin silmin (ainakaan silmät eivät ole enää yhtä turvoksissa kuin eilen).

Mies kykeni juuri ja juuri töihin aamulla, ja minulla on ollut aikaa itsekseni miettiä tapahtunutta, kuluttaa sohvan nurkkaa ja puhua ystävieni kanssa. Jollain tapaa kukaan ei tässä kuitenkaan voi auttaa - kukaan muu ei ole elänyt tämän suhteen sisällä kuin minä, kukaan muu ei tiedä kokonaisuutta, kukaan muu ei tiedä sitä mitä me mieheni kanssa ollaan käyty läpi. Kaikkien muiden sanat tuntuu jotenkin mitättömiltä. Suhteessamme on ollut vikaa, myönnän sen itsekin. Viimeinen vuosi on ollut molempien osalta tietynlaista matalalentoa, ja suhteeseen ei ole sen vaatimalla tavalla panostettu, en minä enkä hän. Kiirettä, väsymystä ja välinpitämyyttä on ollut ilmassa. Missään vaiheessa rakkaus ei kuitenkaan ole vähentynyt, eikä meistä kumpikaan ole kai kertaakaan tämän kymmenen vuoden aikana kyseenalaistanut tätä suhdessa millään tavalla.

Tällä hetkellä olo on vaan hemmetin ristiriitainen. En tiedä mitä uskoa, mihin sanoihin voin luottaa? Jos tuo asia on pysynyt minulta piilossa puoli vuotta, niin missä muussa asiassa minulle valehdellaan? Kuinka tällaisen jälkeen pystyy rakentamaan normaalia parisuhdetta, jossa ei tarvitse kytätä toisen menemisiä, puheluita ja tekemisiä ja jossa pystyy tasavertaisina kumppaneina rakastamaan? Onko tällaisen tapahtuman jälkeen edes mahdollista rakentaa parisuhteesta kestävää ja toimivaa? Saako luottamusta koskaan takaisin? Ei näihin kysymyksiin pysty vastaamaan varmasti kukaan, aika näyttää. Tällä hetkellä en ole valmis tästä suhteesta vielä lähtemään, vaikka eroajatuksetkin välillä tulevat mieleen. Rakkautta on liikaa jäljellä, jotta voisin tehdä sellaista. Helvetin iso työ on tuolla miehenpuolikkaalla tehtävänä, jos hän meinaa tähän jotain pohjaa saada rakennetuksi, missä minäkin pystyisin tukevasti seisomaan.

Toisaalta en edes tiedä mihin uskoa. Nainen, kenen kanssa tämä on tapahtunut, on useita vuosia meitä nuorempi. Mieheni on myös tietyllä tapaa tunnettu, ja kyseinen nainen on jahdannut häntä pitkään ja todennut myös eräälle tutulleni että "teen mitä vaan että saan hra x:n omakseni". Tämä nainen on kehunut kavereilleen, kuinka hän on pannut mieheni kanssa. Mieheni mukaan mitään yhdyntää ei kuitenkaan tapahtunut - tiedän tämän naisen itsekin ja voisin kuvitella hänen kehuskelleen juuri näin, saadakseen jotain arvostusta itseään kohtaan omissa piireissään. Mutta loppujen lopuksi, mikä on totuus. Jättääkö mieheni jotain kertomatta pelastaakseen suhdettaan, vai liioitteleeko nainen? Ja loppujen lopuksi, onko sillä edes merkitystä... pettämisen raja on ylitetty joka tapauksessa. Ja totuutta minun on melko mahdoton saada selville, sen tietävät vain he kaksi.

Helppo tästä olisi lähteä, jos ei rakastaisi. Jos ei koko elämäänsä, tulevaisuuttaan, kaikki toiveita ja haaveitaan olisi rakentanut tämän parisuhteen varaan. Ja tässä oli ne kaikki ainekset siihen - häitä oli suunniteltu ensi kesälle, lapsistakin puhuttu tämän syksyn aikana. Tällä hetkellä kaikki ne tulevat siirtymään ainakin viidellä vuodella eteenpäin. Kaikki oli jouluaattona vielä hyvin, kun kaksin söimme yhdessä valmistettua jouluateriaa hymyillen ja rakastaen. Niin sitä voi yksi pieni lause muuttaa koko ihmiselämän. Kaikkein kamalinta on juuri se, että luottamus on mennyt, enkä rehellisesti omalla elämän historiallani muutenkaan, tiedä, voiko sitä rakentaa enää koskaan takaisin, onko se mahdollista kenenkään kanssa enää tämän jälkeen?